Tänne kootaan erilaisia silminnäkijäkertomuksia tapahtumista, jotka ovat johtaneet Toisen Vuoden tapahtumiin. Kertomukset ovat tarkoitettu hyvin subjektiivisiksi tulkinnoiksi tapahtumista eivätkä sinäänsä sisällä objektiivista totuutta asioista, mikä on tilanteen huonontuessa tullut muutenkin yhä vaikeammaksi saavuttaa.
Vapunaattona me juotiin kaljaa Espalla ja tsiigattiin Mantan lakitusta. Veskulla oli flunssaa, se ei ollu syöny kunnolla ja lopulta se oksenteli puskaan. Me vitsailtiin, ett se on saanu “teeteen” sushista. SPR:n feissarit kerjäs fyrkkaa hätäapuun ja teekkarit oli tehneet Äpystä taiteltavan hengityssuojan “sillinhajua ja tartuntatauteja vastaan”.
Vapunpäivänä mä makasin Essin sohvalla ja katsoin uutisista, kun jengi kulki Japanissa hengityssuojaimet kasvoillaan ja hyppi kaduille tuupertuneiden yli. Mua oksetti ja pistin tekstarilla vitosen keräykseen.
—
Seuraavana perjantaina Olli soitti, ett Vesku on joutunu sairaalaan. Se delas kaks päivää myöhemmin. Mutsi soitti mulle ja kerto, ett faija ei oo vastannu puhelimeen. Luin Ylen sivuilta, että joku ministeri sanoi, ett nyt on pandemiavaroitus päällä koko maassa ja kanduu jäädä etätöihin ja välttää julkisia kulkuvälineitä. Lähdin bisselle kävellen. Mietin, pitäiskö käydä matkalla apteekissa, mut sinne oli ihan helvetin pitkä jono. Ehtiihän sitä huomennakin. Onneks olis töitä vasta illalla.
—
Sörkan Siwassa meillä duunareilla oli maskit ja vartijoita oli kolme yhden sijaan. Tein hyllytysvuorot normaalisti, Heinolta ei ollu tullu HeViä ku puolet, kuulemma varastolla on jengi jääny himaan ja siel on keräilyssä ruuhkaa. Illalla pomo soitti mulle viel ja kysyi, ett kai oon tulossa huomenna ja voinks tehdä tuplat. Sanoin ett juu toki. Raha kelpaa. Loppuviikosta juuri kukaan ei tullu enää töihin. Myymäläpäällikkö oli ainoona kassalla ja sen selkä kipeyty. Parka oo tottunu tekeen sitä duunia. Joku hullu koetti juosta karkuun korillinen makaroonia ja kaljaa kainalossa. Steve taklas sen asfalttiin ja paini sen kanssa. Kytät tuli hakeen sen vasta kolmen tunnin päästä, kuulemma aika helvetin kiireistä. Seuraavana aamuna sain pomolta tekstarin, ett pidetään ovet kiinni toistaiseksi sairaspoissaolojen takia. Se sanoi, ettei se tiiä milloin avataan uudestaa. Tuntipalkkalaisena alkoi vähän vituttaa, mut jäin sit pelaamaan pleikkaa ja kattelin telkkaria. Uutiset oli masentavia, katoin uusimman Spidermanin ja koko kauden Sohvaperunoita sen sijaan.
—
Essi kysyi, voinko tuoda sille safkaa, ei jaksa kuulemma ite kauppaan, on kuumetta. Laiska se on, mut lähdin kuitenkin. Alepa oli kii ja K-marketissa oli jonoa ulos asti. Bussipysäkillä Martsa pummas multa röökiä ja yski mua päin, rupes pelottamaan yhtäkkiä, ett se on kans sairas. Menin lopulta fillarilla duuniin ja hain varastolta repullisen ruokaa. Huomasin, ett jotkut muutkin duunarit oli käyny täällä, vissiin jonot alkaa olla pitkiä kaupoissa. Essi söi vähän keittoa ja tölkkiananasta ja näytti vitun pahalta. Huolestutti, annoin sillle lisää buranaa ja koetin soittaa terveyskeskukseen. En päässy edes jonoon, puhelin tuuttas vaan varattua.
—
Telkkarissa pääministeri ilmoitti, että valmiuslain toimivaltasäännöksiä otetaan käyttöön. Soitin Ollille kysyäkseni mitä vittua tää tarkoittaa, mut ei se vastannu mulle. Mutsi soitti taas ja kysyi, millo tuun käymään. Sanoin et itseasiassa nyt on pakkolomaa duunista, voisin tullakin. Koetin ostaa junalipun mut VR:n saitti ei toiminu taaskaan. No ehkä huomenna. Illalla kun fillaroin himaan, kaduilla oli paljon kyttiä ja jotakin hupparipartioita. Yhdet koetti pysäyttää mua ja huuteli et ne haluaa “tarkistaa mut”. Mä ajoin täysiä haneen ja kuulin laukauksen.
—
Essi ei vastaa mulle eikä avaa ovea. Rappukäytävässä makaa kaks tyyppiä eikä ne hengitä. Mulla ei oo enää juurikaan ruokaa mut en haluu lähteä ulos. Mutsi soittaa taas. Se kuulostaa väsyneeltä ja yskii. Lupaan tulla myöhemmin. En koskaan nää sitä enää.
—
Oon oppinu hakemaan safkaa heti aikaisin aamulla torilta, jonne intin rekka saapuu ennen kuutta. Sähköt katkes eilen mut nyt ne taas toimii. Mulla on katkaistu lätkämaila mukana aina ku poistun ovesta ulos. Yöllä naapuri huusi ja hakkas seinää. Luin netistä, et Turussa satama on suljettu matkustajaliikenteeltä. Hollolan tautipakolaisten vastaanottokeskus on kuulemma poltettu. YLE kertoo, että hallitus on järjestämässä evakuointeja suurimmista kaupungeista, ja että pitää kuunnella radiota ja noudattaa viranomaisten antamia ohjeita. Mä koetan soittaa mutsille, mut se ei vastaa. Hesarin sivut on muuttuneet viranomaistiedotteiden listaksi. Olli pistää viestiä netissä, sen puhelin oli kuulemma pöllitty. Se on lähteny siskonsa luo Korsoon, niil on kaks lasta perheessä ja lastenruoka on loppu kaikkialta.
—
Facessa sanotaan, ett ainakin 70% suomalaisista on sairastunut ja 30% kuollut. Yle sanoo, ett 50% ja 20%. Joku sanoo, ett se on töissä Meilahdessa sairaalassa ja niil on siel kytät ja valmiusjoukot ovilla estämässä jengiä tunkemasta sisään. Koko naapurusto on väistötilana ja mikään ei riitä. Mä kävin aamulla duunissa etsimässä safkaa, mut jotku oli pistäny siellä lukot paskaksi ja koko mesta oli tyhjentyny yön aikana. Naapurin ovi on murrettu. En ees heränny siihen. Tekis vaan mieli nukkua mut pelottaa et joku tulee sisään. Työnnän lipaston oven eteen ja pistän sen päälle tyhjiä tölkkejä.
—
Sähköt meni taas. Läppärin akussa on virtaa, Ylen striimi toimii just nyt. Radio Suomi. Vaaratiedotus alueilla se ja tämä ja tuo. Porvoossa riehuu iso tulipalo. Hallitus on siirtynyt Pohjanmaalle ja kehoittaa kansalaisia pysymään rauhallisina. Ministeri Rahila on uusi vt. pääministeri. Pysytelkää sisätiloissa, kuunnelkaa radiota ja noudattakaa viranomaisten ohjeita. Vittu oliskin jotakin ohjeita. Joku hakkaa mun ovea. Saan Ollilta tekstarin, se sanoo et lähtee Vokkiin Keravan lähelle. Korsossa on ammuskeltu ja sen systerin lapset on kipeenä. Yks Raisa on muuttanu mun luo. Mä löysin sen pihalta tonkimasta roskiksia. Se oli tullu Kannelmäestä saakka, kuulemma siellä ei enää voi olla. Kehälle on tehty jotaki barrikadeja ja Lahdentie on kuulemma poikki. Kolmostiellä on jotaki tietulleja kerääviä tyyppejä univormuissa.
—
Mä kirjoitan tätä nyt puhelimella, akku on aika lopussa. En tiiä lukeeks tätä kukaan. Onks enää ketään jota kiinnostais. Yöllä ulkona on jo kylmä. Oon lähteny Raisan kanssa etsimään ruokaa. Päivällä ei voi liikkua, kytät tai jengit (mitä vitun eroa niillä enää on?) vie kaiken. Pimeällä on helppo piiloutua ja murtautua sisään. Koskelan sairaala on teljetty sisältä, Käpylän paloasemalla asuu jotaki huppariporukkaa, kierretään se kaukaa. Taivaskallion laelta näkee pitkälle, Helsinki näyttää ihan erilaiselta, kun ei oo juuri mitään sähkövaloja. Siellä täällä näkyy elävää tulta, palava auto tai joku iso nuotio. Me kuunnellaan Raisan radiopuhelimesta kaikkia kanavia, kaiken varalta. Mun puhelin ei oo päässy nettiin viikkoihin. Jostakin kaukaa kuuluu huutoa ja laulua. Onks joillaki viinaa?
—
Istutaan Raisan kanssa katsomassa Pasilan tornin valoa. Hengitys huurtuu. Valo vilkkuu kirkkaana tähtenä, jotenkin lohdullisena. Ennen puhuttiin valosaasteesta, nyt se ei tunnu enää siltä. Linnunrata erottuu hyvin yötaivaalla. Me juodaan viimeisiä kaljoja ja kuunnellaan radiota. Tää lähetys on erilainen kuin aiemmat – ensin ne soittaa Finlandian ja sit siellä on tyyppi joka ei oo ollut aiemmin äänessä. Ne aikoo lähteä pois Pasilasta. Valo tornin huipulla sammuu. Mä päätän, ett on aika lähteä Stadista. Raisa nojaa polviinsa ja katsoo mustaan yöhön. En tiiä mitä se ajattelee.
3 käännytettävää Afganistaniin, 8 Irakiin ja 23 Somaliaan: aika tyypillinen päivä taas kenttähommissa…tai olisi, jos ei uusia työvoimaleikkauksia olisi ajettu läpi toistamiseen tänä vuonna. Nyt pitäisi hoitaa sekä perustarkastukset molemmissa terminaaleissa 2/3 työvoimasta kuin viime vuonna ja lisäksi auttaa poliisia pakkokäännytettävien kanssa. Välillä sitä toivoo, että olisi toisella puolella mellakka-aitoja eikä näissä paskahommissa. Toivottavasti siellä Espanjassa on teillä nyt mukavampi kevät. Nähdään taas Juhannuksena ja terveisiä faijalle!
—
Tänään viikkopalaverissa kaikki kentän työntekijät on määrätty vastedes käyttämään hengityssuojaimia “Tokion taudin” vuoksi. Huhutaan myös, että CDG, Heathrow ja Frankfurt olisivat kieltämässä Aasian koneita laskeutumasta. Ei varmastikaan pidä paikkansa, mutta aika varpaillaan kaikki ovat täällä. Teidän kannattaa varmaan vielä odottaa sen matkan varaamisen kanssa ja tulla sitten, kun tämä tilanne on rauhoittunut… tai sitten otan loparit jo ennen kesää ja tulen sinne. Syksyllä pitäisi kuitenkin aloittaa ne opinnotkin ja voisi vietää kesän Euroopaa kiertäen.
—
Nyt on T2:kin suljettu. Meitä on enää kourallinen työntekijöitä ottamassa vastaan ne muutama siviilikonetta päivässä ja lennonjohtokin kuulemma pyörii jonkun yhden innokkaan tyypin varassa. Puolustusvoimat siirsi taas lisää horneteja aamuyöstä kiitotie 22I:n tuntumaan. Siellä niitä nyt on aika vaikuttava rivistö. Vuosi sitten olisi voinut kuvitella olevan ilmailunäytöksestä kyse. Lehdet eivät paljoakaan asiaa ole kommentoineet, kun uutisoitavaa riittää jo valmiiksi sairastuneiden määrissä ja hallituksen epäluottamuslauseissa ja ties missä. Onhan isä otettu jo hoitoon siellä?
—
Toivottavasti nämä viestit menevät perille jossain vaiheessa. En ole saanut suhun yhteyttä nyt viikkoon. Lähetin postissa adressin isän poismenon jälkeen, mutta posti takkuilee jo Suomessakin, puhumattakaan varmaan muusta Euroopasta. Ollaan Venlan kanssa asuttu nyt täällä lentokenttähotellissa. Finavia antoi sen meidän viimeisten työkykyisten käyttöön, niin helpompi olla täällä kuin yrittää kulkea julkisilla. Venlallakin alkaa olla raskaampaa tuo liikkuminen vauvamasun kanssa. Yritämme kovasti keksiä miten pääsisimme pois täältä. Voimia äiti! Nähdään pian!
—
Toivoimme pääsevämme lähtemään täältä. Ystävällämme oli suunnitelmakin viedä yksi lentokentän halleissa olevista pienkoneista. Huhut alasammutuista lentoluvattomista koneista ovat kuitenkin saaneet meidät jäämään tänne koittamaan onneamme. Olemme keränneet hotelliin vähäisiä tarvikkeita, mitä olemme löytäneet lähistöltä. Venla on viimeisillään. Pitäisi viedä hänet sairaalaan, mutta monet sanovat, että ne ovat taudin runtelemia kuolonloukkoja. En tiedä mitä muutakaan vaihtoehtoa meillä on. On niin hiljaista nyt.
Otteita erään helsinkiläisen päiväkirjasta vuosilta 2017-2023.
1.3.2017
Tänään myö mentiin kihloihin. Hussein oli ostanut miulle sormuksen ja kosi, ihan polvillaan ja kaikkea. Myö oltiin syömässä Farangissa, siellä oli paljon turisteja ja ne, tai no ainakin melkein kaikki taputti. Sen jälkeen myö mentiin DTM:ään. Mie en oo ikinä nähny sitä paikkaa niin täynnä – jengi itki ku ne oli niin onnellisia, ainakin kolme paria lisää meni kihloihin. Otettiin taksi kotiin jo joskus kolmelta ja mentiin nukkumaan. Näin muuten Pekka Haaviston siellä!
1.3.2018
Vitsi että on ollut kylmä talvi. Kaikkialla on ihan sairaan liukasta, äiti oli liukastunu ja katkassu jalkansa. Saara siitä miulle soitti, ei se ite tietenkään eikä isä. Meillä on tänään kihlojen vuosipäivä, en oo vieläkään kertonu niille. Husseinia ahdistaa, kun sitä tuijotetaan kadulla. Vaikka onhan se siihen tottunu, mut jotenkin ne on kuulemma vihasempia nyt. Oon yrittäny sanoo sille, että ei välitä, että ei kato ainakaan takasin tai jos kattoo ni hymyilee vaan.
(7.4.2017 kirjoittaja on merkinnyt, että Hussein on saanut tietää äitinsä kuolleen pommituksessa Syyriassa.)
2.3.2019
Myö ei voida enää kävellä käsi kädessä kadulla, ainakaan Vuosaaressa. Ihmiset on ihan sairaan vihasia, ennakkoluulosia. Muistan ku ne alko huudella joskus viime vuoden lopulla, sitä ennen luulin että kaikki tää helpottaa jo. Aattelin ettei Helsingissä ois tällasta kun muutin Lappeenrannasta. No, mie olin väärässä ja siinä se. Hussein ei vieläkään oo löytänyt uutta työtä. Ei kukaan halua ottaa sitä. Mie inhoan tätä.
(Vuodelta 2020 on vain muutama merkintä.)
4.3.2021
Mie en voi uskoo tätä. Mie en voinu uskoo sitäkään ku DTM suljettiin, KGB suljettiin – Herkussahan me ei olla koskaan Husun kanssa voitu käydä. Samuli ja Aleksei istu tänään meillä ja sano, ett on ostanu toisen sängyn olohuoneeseen, ettei vuokraisäntä voi syyttää niitä “sodomiasta”. Täällä käytetään samoja termejä kun joskus viiskyt vuotta sitten. Tuntuu, että tää nälkä ja pelko saa ihmiset muuttumaan ihan hirviöiks. Laitettiin sälekaihtimet kiinni, sammutettiin valot ja laitettiin Beyoncéta soimaan. Samuli hyppi silmät kiinni musan tahtiin, se varmaan toivo että olis 2017. Aleksei tanssi just niin elegantisti kun voi odottaa, muistin sen meikeissä ja koroissa. Hussein ja mie, myö tanssittiin ku koulun discossa, paitsi että Hussein itki miun olkaa vasten. Tiedän että se on ihan poikki.
1.3.2022
Tänään on tasa-arvosen aviolliittolain 5-vuotissyntymäpäivä. Mie oon käyny mielenosotuksissa, tänäänki oli yks. Hussein ei enää haluu mennä ulos. Ihmiset oli raivoissaan, ne on nälkäsiä ja monet niiden ystävistä on kuollu. HIViä ei enää hoideta, tää on ihan ku 80-luvulla. Pinkkimusta blokki on isompi ku koskaan. Mie yritin heiluttaa sateenkaarilippua, mut sit alko pelottaa ja laitoin sen reppuun. Mut marssin silti. Stokkan kohalla poliisit hajotti sen mielenosotuksen. Pelkäsin että ne oikeesti ampuis. Niillä oli aseet. Ne sano, että tää on riski kansalaisturvallisuudelle. Että ne pelkää että tulee mellakoita. Niin, koska natsit haluu tappaa meiät, mie aattelin, ettekä työ aio tehä sille mitään.
12.6.2023
Mie kävin taas poliisilaitoksella. Siellä ei otettu ees vastaan. En päässy ees sisään. Ne ei oo ottanu yhteyttä, ei oo tehny mitään vaikka siitä on jo melkein kuukausi. Mie mietin kun käyn ulkona, että onks se toi vai onks se toi. Aina ku nään kaljun miehen, mietin ett vitun natsi. Mie haluisin kostaa, haluisin vaan hakkaa jonkun. Ne ei kiinnitä huomioo miuhun, koska oon valkonen ja pitkä. En pieni ja tumma, mantelisilmäinen niinko Hussein. Aleksei kerto myöhemmin, että ne oli hakannut sen kuoliaaks vaikka se oli sanonu selvällä suomella, ilman mitään aksenttia: “Lopettakaa! Älkää! Mä oon suomalainen!”
Vankilan käytävät kaikuivat hyvin eritavalla nyt, kuin vielä alkukeväästä. Juoksin sen minkä pääsin ennen kuin jäljellä olevat vangit ymmärtäisivät etteivät sellien ovet ole enään lukossa.
Kun me lähdettiin ekaa kertaa ulos talosta talven jälkeen, tuntui että maailma on pullollaan kaikkea hyödyllistä. Sitä vaan käveli taloihin ja poimi työkaluja ja varaosia ja kirjoja ja kemikaaleja ja ruokaakin. Niiden entiset omistajat eivät niitä enää tarvinneet. Ne makasivat makuuhuoneessa johon ei tarvinnut mennä tai olivat joutuneet tienpientareelta parempiin suihin.
Tajusi, että se järjestystä ylläpitävä voima joka huolehti kaikissa näissä taloissa siitä, että pölyä ei kerry lattialle, ja ovet ei repsota, ja ruokakomero on täynnä, on poissa. Nyt kun ikkunaruutu menee rikki, kukaan ei korjaa sitä, vettä ja lehtiä ja maata alkaa kertyä lattialle, ja kohta siellä asuu joku kettu tai näätä tai mäyrä.
Ja alkoi miettiä, kuinka se vaati tuhansia ja miljoonia ihmisiä, että saadaan tuotettua kaikki ne erilaiset koneiden osat ja kemikaalit. Tai että tonnikala ja kookosmaito matkaavat toiselta puolelta maapalloa tänne kaupoista kotiin kuljetettavaksi. Ja nyt meidän muutamien pitäisi huolehtia tästä kaikesta itse ja yksin.
Alkoi pyörryttää ja piti istua alas itkemään vaikka hetki sitten oli ollut tyytyväinen siihen että oli saanut vuotavan katon korjattua.
Lunta satoi kolmatta päivää. Muisteltiin edellistä talvea, miten meitä oli pelottanut se että jotkut seuraa meidän jälkiä lumessa ja löytää meidät täältä. Vie meiltä ruuat ja lääkkeet ja auton, bensat ainakin. Öisin kuulimme muka puhetta tai auton ääniä tieltä.
Nyt ei oikeastaa pelota, ruokaa ei juuri ole, lääkkeitä tai bensaa ei ollenkaan. Eikä täälläpäin ketään ole. Missään. Meitäkin on kaksi vähemmän.
Käyn liiterissä hakemassa klapeja ja itkemässä, en halua että Ville huolestuu. Se ei saa muutenkaan nukuttua vaikka jatkuva nälkä heikottaa meitä kaikkia.
Kuivat puut ovat vähissä. Märät sihisevät ja rätisevät vanhassa leivinuunissa.
Radiossa kohisee vironkielinen musiikki. Sitten viimeiset patterit loppuvat.